keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Valmiimpaa, hitaasti mutta varmasti

Joitain keskeneräisyyksia on saatu valmiiksi. Tai ainakin valmiimmaksi. :)



Sisko huiskasi minulle hankkimansa ristipistokuoret. Sain vapaat kädet kuvan suhteen, ja pienen pähkäilyn jälkeen aihe oli aika selvä. Tykkäsin tehdä kuoria ja tarjouduin jo tekemään hänen miehelleenkin samanmoiset, tosin siis hieman miehekkäämmällä kuvalla.

Piskuinen kasvimaani on edistynyt myös. Muutama kasvulaatikko on tullut lisää ja jotain niissä kasvaakin jo.  Lavankaulukset olen saanut mieheni työpaikalta. Hiukan jäi harmittamaan, etten tajunnut maalata lavankauluksia ennen kuin iskin ne maahan. Jospa niihin kuitenkin yrittäisi joku päivä sutia hiukan vääriä pintaan.

 Tarkoitus oli vihdoin tänä kesänä tehdä tytöille pieni mansikamaa, mutta se on taaskin jäänyt. :(
Muutama laatikko odottaa vielä paikalleen pääsyä, ja laatikoiden välien kivetys on keskeneräinen.  Ja jotain pitäisi keksiä nurmikon ja soran erillään pitämiseen. Ehkäpä rajaan alueen luonnonkivillä... Täällä nurkissä pyörii myös kaikennäköistä laattaa ja tiiliskiveä, joten laitetaan sekin vaihtoehto harkintaan.

Liitutaulu maalista ja vesivanerista syntyi lapsukaisille talon seinään liitutaulu. Se on ollut suosiossa myös aikuisten keskuudessa. :)

Muutama muukin projekti on ottanut askeleen eteenpäin, niistä myöhemmin enemmän. 

Ihania kesäpäiviä kaikille lukijoille ja satunnaisille vierailijoille!



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Arvonta by Unikuun Terapiahuone ja Paapii

Ihanaiset Unikuun terapiahuone ja Paapii arpovat lahjakortin Paapiin verkkokauppaan. Ja pakkohan juhannusarvontaan oli osallistua. Ja nyt vaan sormet ristiin, että arpaonni osuisi omalle kohdalle. Selvät sävelet on sen suhteen mihin voittoni käyttäisin :) Arvontaan klikkaat itsesi täältä. Kliketiklik!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tikkitäkit

Pikku Kirppu ja Tahmatassu saivat yhtenä päivänä aikamoisen riidan aikaan nukkevauvan peittona toimivasta "riekaleesta". Isompi tytsy tulikin sitten ilmoittamaan äidille, että olisi varmaan korkea aika tehdä heille omat nukenpeitot. Siispä tuumasta toimeen.

Mitään sen suurempia suunnitelmia en peittojen suhteen tehnyt, päätin koittaa tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. (Usein suunnittelen ja pohdin vähän liikaakin. Olen päättänyt opetella heittäytymään, antaa luovuuden lentää ja ottaa hiukan rennommin. :) )




Peittojen toinen puoli on tehty puuvillatilkuista ja toinen lakanapaksuisesta tilkkupuuvillasta. Välissä on vanu ja reinoissa kanttinauha ( jonka ompeleminen on mun mielestä aina vaan kamalaa. Nyt meni hiukan paremmin kun bongasin pinterestistä hyvät kuvalliset ohjeet. Olen koittanut jo useampia tapoja, jospa nyt löytyi se " mun juttu" ). Ennen kanttinauhan kiinnittämistä tikkasin peitot, toisen neliöiden reunoja myöden ja toisen ristiin. 

Nyt kun peitot on vihdoin valmiit ja annettu eteenpäin Miina-nuken ja kumppaneiden käyttöön, ei niillä olekaan ollut enää niin suurta tarvetta. Johtuukohan se siitä kun ei enää tarvitse tapella siitä yhdestä peitosta, jonka sattuisi haluamaan juuri silloin, kun sisko on sen ottanut... :)


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Joululahjoja kameran uumenista

Kyllähän sitä näin pääsiäistunnelmissa voi joululahjoja esitellä, eikö ? ;) Ei ole tullut kameraa hetkeen tyhjennettyä, nyt sain viimein kuvat ladattua koneelle.






Kummit saivat lahjaksi käsinpainetut tyynyliinat. "Sablonoina" toimivat isomman neidin kädet ja pienemmän jalat.



Sisko ja käly saivat toiveidensa mukaiset converse-sukat. Mua olis kovasti himoittanut tehdä jotkut oikein värikkäät sukat, teen sitten itselleni kevään kunniaksi vaikka kirkkaan keltaiset converset. :) Nauhat sukista puuttui vielä kuvaushetkellä. Siskon mies nakitettiin jouluaattona kauppaan kengännauha ostoksille, meidän nurkissa kun ei joulun alla ollut sopivia nauhoja yhdessäkään kaupassa. :D






"Joulukukkia" ystäville. Porot tehty Tildan ohjeilla. Kranssien lisäksi valmistui pepitaruudullinen keinuporo, mutta siitä(kään) ei ole kuvaa.




Mummun ja 3 veen koristelema piparkakkutalo.

Näiden lisäksi on vielä kasallinen itsetehtyjä lahjoja, joita ei jostain syystä ( joulukiireitä?) ole kuvattu lainkaan. Siskolle ja henen miehelleen kirjoin kaksi riikinkukkoaiheista tyynyä. Ystäväni tyttärelle virkkasin vaaleanpunaisen kruunun ja tein neuvolakortille kannet. Ystäväni sai palmikkoneulelapaset ja hänen poikansa varpaita lämmittämään paketistä löytyi villasukat. Ja jotain vielä on unohtunut.... Mieheni ystävä sai kasvosuojuksella varustetun kypärämyssyn. Ja niitä villasukkia sai perinteisesti koko perhe.

Nyt työn alla on vauvanpeitto sukuun tulevalle pienokaiselle. Ja suunnaton kasa kaikkea muutakin keskeneräistä. :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kukahan vois, kukahan vois...

...laulun pussista vetää pois!

Isommille pikkuihmisille, meidän kirpulle ja kummipojalle, matkaa pukinkonttiin laulupussit. Meidän neiti on kova tyttö laulamaan, kummipoika ei niinkään, mutta jospa hänkin siitä innostuisi. :)







Huristelin pussit tyttösten mentyä nukkumaan, ja nyt täytyy kiittää armasta ukonronttia mahtavasta etukäteisjoululahjasta; vanha ompelukone vaihtui uuteen. <3 Oli silkkaa nautintoa ommella, kun koneella ja minulla oli selvästi yhteiset sävelet. Vanhan loppuunajetun kaverin kanssa oli viime aikoina aika lailla hankaluuksia. Mutta kaikesta huolimatta vanhuskin jää meille, ukkeli ommelkoot sillä kun kyllästyy odottamaan, että koska se vaimo ompelee hänen työhaalareihinsa vetoketjun. :)

Pussin suuaukossa on kuminauha kuromassa pussin suuta umpeen. Mitenkään kovin tiukkaan en kuminauhaa laittanut. Ajattelin että pikkuihmisten on helpompi noukkia pussista laulukortteja, kun käsi mahtuu kunnolla pussin suusta sisään. 


Kortteja päällystäessä kaipasin taas kerran laminointikonetta. Kyllä kontaktimuovin kanssa askartelu yön pimeinä tunteina saattaa alkaa ahdistamaan. :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulu tulla jolkottaa...

Taas on tovi viime päivityksestä. Valmiita juttuja on syntynyt, mutta ne eivät vain jostain syystä ole eksyneet tännepäin. :) Tuntuu ettei kuvaamiseen juuri löydy aikaa, ja pikku neidit kaikesta innokkuudesta huolimatta eivät ole parhaita kuvausassistentteja. ;) He tekevät hommasta jopa suhteellisen haasteellista. 

Keskeneräisiä töitä on puikoilla, koneen paininjalan alla, leikkaa/liimaa-osastolla, sekä neulan alla. Joulun villasukat on jo saatu valmiiksi. Viime vuodesta jäi joitain ylimääräisiä, niin urakka oli hiukan tavallista pienempi. 

Lasten kanssa ulkoiltaessa olen pikkuhiljaa tehnyt kranssia talon seinään. Eilen se valmistui ja tänään se kotiutui autotallin seinään. Piti käydä hakemassa hiukan jouluvalotäydennysta, yksi sarja ei riittänytkään. Pohjana kranssissa on mikä lie vanhan kärrynpyörän tai tynnyrin metallirangas. Ukon rontti kaatoi pihalta väärässä paikassa sijainneen kuusen ja siitä sain hyvää materiaalia kranssiin. 





Tänä vuonna otamme sisään vain pienen pöytäkuusen, Tahmatassu kun on kova tyttö kiipeilemään ja tutkimaan. Näin toivottavasti vältytään "kuusi hyökkäsi pienen lapsen kimppuun"- episodit. :) Ulkona tönöttää sitten isompi kaveri, jolle laitoimme Pikku Kirpun kanssa tänään jouluvalojen lisäksi hieman joulupalloja oksille killumaan. Ja kyllä, hulluhan tämä nainen on. :D


Höh, enpä saanutkaan kuvaa käännettyä Olkoot nyt sitten noin.

 IHANAA JOULUNODOTUSTA JA KIIREETÖNTÄ LAHJATEHTAILUA!